sunnuntai 24. toukokuuta 2015

REMONTTIHOMMISSA

Eilen oli tarkoitus myydä kirppistavarat siivouspäivillä. Toisin kuitenkin kävi. Olin perjantaina vanhempieni luona hakemassa kirppiskassin. Ollaan säilytetty sitä ulkovarastossa koko talven ja kuten arveltiin niin siellä oli asunut hiiriä talvella. Kassin seassa oli paljon hiirenkakkaa joten jouduttiin heittää satojen eurojen arvosta tavaraa roskiin. Harmitti niin paljon, voitte vaan kuvitella. No, koko lauantai päivä meni sitten uuden asunnon remppaamisessa. Mikä oli ihan hyvä loppujen lopulta. Saatiin paljon aikaiseksi. Maalattiin lattia ensimmäisen kerran oikealla maalilla. Pohjamaali ollaan jo laitettu kaksi kertaa. Nyt lattia alkaa näyttää tosi kivalta ja huomattiin samalla että seinät ei olekaan valkoiset, vaan vaaleanharmaat! Kontrasti näyttää tosi kivalta ja freesiltä.

Käytiin myös Ikeassa ostamassa valaisimia, hyllyjä ja jousipatja. Kummankaan sänky ei mahdu tänne uuteen kämppään sillä meidän "makuuhuone" on parvella. Vähän jännittää saako siellä ollenkaan nukuttua kesällä jos on kuuma. Huomaan jo nyt että ilma on aika paksua siellä. Anyway, kyllä siitä hyvä tulee ja ratkaisut keksii aina kaikkeen ;).

Hehe, en osaa käyttää pensseliä. Dippaan aina varteen saakka vaikka pitäisi vaan dipata pensselin päätykarvat haha. 

Syötiin kunnon aamiainen ennen päivän aloitusta. Kuvasta puuttuu vielä munavoi! 

4 kommenttia:

  1. Ootko marcoksen kanssa yhdessä vai jokin uus mies?:)

    VastaaPoista
  2. Muutatteko siis ihan omaan asuntoon kerta teette remppaakin? Sorry for the stupid question xD

    VastaaPoista