maanantai 25. toukokuuta 2015

I LOVE MY DOG

Huomenta! Juon smoothieta ja kahvia samalla kun leikitään Elmon kanssa. Se tuo mulle limaista possua ja haluaa että heitän sen sille. Välillä se käy peilaamassa miltä hän näyttää lelu suussa, haha. Koirat on niin hauskoja. En voi sanoilla kuvailla kuinka paljon rakastan Elmoa! En ikinä tiennyt että eläimestä voi välittää näin paljon. Huomaan vielä miten ystävät, joilla ei ole ollut koiraa ei ihan ymmärrä miten jaksan puhua koirista (Elmosta) niin paljon. Tai miten en oikeasti viitsi jättää häntä yksin enää jos on ollut piktä työpäivä. Olin itse ennen samanlainen. En tajunnut että koirasta oikeasti tulee ystävä. Me ollaan pieni tiimi/perhe Elmon kanssa. Tykkään tehdä asioita yhdessä Elmon kanssa ja ottaa häntä mukaan kaikkialle. Ja mua inhottaa jos tiedän että hän on yksin. Oikeasti vääntää vatsasta se ajatus että se istuu oven edessä odottamassa minua joka kerta kun lähden jonnekkin.

Elmon ensimmäinen päivä luonani. Muistan vaan kun ajattelin "what the fuck have I done". Pieni koiranpentu joka kaipasi niin paljon hoitoa. Minulla ei ollut muuta kokemusta kuin se mitä olin kirjoista lukenut. Olin niin peloissanu mutta niin oli Elmokin. 

Ihana pörröpää. 

Elmon ensimmäinen joulu. Vaikka koirapennut onkin niin söpöjä niin olen iloinen että meillä on pentuvaihe ohi. Huhhuh! Sitä pissan, kakan ja oksennuksen määrää mitä piti siivota öisin.. 

Ja tässä Elmo on 5 kuukautisena. 

6 kuukautisena lempilelunsa kanssa! 

Tämä viimeinen kuva on ehkä yksi lemppareistani. Kertoo niin hyvin Elmosta joka rakastaa löhöömistä mutta vaan jos minä löhöän. Mutta tän näköisenä se tulee meidän väliin aamusin :) 

4 kommenttia:

  1. Onko elmo nykyään siis jo ihan sisäsiisti? Vooi toista kun on niin söötti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vahinkoja tietenkin sattuu. Mutta nyt on ollut aika kauan pissaamatta sisälle. Mutta aina jos hän jää yksin niin tulee pienet jänskä pissat lehden päälle.

      Poista
  2. Ihana Elmo! :) <3 Tiedän niiin, mistä puhut - mulla on samaa rotua minikoossa oleva Lilo-pomeranian 5kk ja se on niiiiin tärkeä mulle ettei sanat riitä! :)

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihana! Meiltä löytyy myös Elmo, tosin hieman eri rotua kuin kaimansa. Meidän Elmo on käyttölinjainen cockerspanieli :)

    VastaaPoista