torstai 16. heinäkuuta 2015

AAMU

Hyvää huomenta ihanat! Päivä on lähtenyt kivasti käyntiin pienellä lenkillä auringonpaisteessa Elmon kanssa. En ole melkein yhtään ehtinyt olla hänen kanssaan viime aikoina. On ollut niin paljon töitä että Elmon on pitänyt mennä hoitoon mummini mökille. Hän viihtyy siellä todella hyvin kun saa juosta vapaana, mutta minä en! Tulee hirveä ikävä vain päivän jälkeen.

Tänään mulla on vapaapäivä. Suunitelmissa on ensin koiratreffit Lauttasaaressa ja illemmalla Sannin keikka Kaivohuoneella. Sanni on tällä hetkellä yksi lempiartisteista mitä suomesta löytää. Meidän piti nähdä hänet livenä ruississa, mutta säädettiin teltan kanssa sen verran kauan että missattiin koko keikka. Onneksi saatiin tällainen mahdollisuus vielä!

Päivän aamupala. Ikivanha starbucks muki josta tykkään vähän liikaa. Muoto ja koko on täydellinen. Siihen saa vielä kannen joten kahvin voi ottaa mukaan. Yksi siskoistani on käymässä täällä ja toi mukanaan jenkeistä starbucks kahvia ja makusiirappeja. Ihan täydellisiä kun tekee jääkahvia! 


Oli niin ällöttävä olo yksi päivä töiden jälkeen. Hiukset oli rasvaiset ja huonossa kunnossa, kynnet lohkeili ja vanhat kynsilakat oli ollut siinä viikon. Joten kävin ensin kampaajalla leikkaamassa pari senttiä pois, siinä välissä tapasin ystävän ja käytiin syömässä burritot jonka jälkeen kävin vielä laittamassa kynnet geelilakalla! Oli heti parempi olo. Unohdan aina pitää huolta omasta ulkonäöstä kun teen paljon töitä. Sitten kun näkee itsensä peilistä jossain muualla kun duunivessassa niin tajuaa että kantsis ehkä käydä suihkussa, hahah. Onko täällä kellään jolla käy samalla tavalla? 


Watermelon season ! 


Elmo! 




4 kommenttia:

  1. Missä oot nykyään töissä? :)

    VastaaPoista
  2. Joo haha tuttu tunne tuo ahdistus kun töiden takia ulkonäkö ihan suttuinen :D Kun töitä on paljon, ja töissä aina hiukset kiinni niin pesemiselle ei vaan löydy aikaa:D Kynnet on kanssa ihan hirveät ja iho todella kalpea. Ai että.

    VastaaPoista