keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

STREAT HELSINKI

Hello ladies!!

Eilen kävin vihdoin hakemassa tietokoneeni. Kaikki tiedostot pelastuivat, ainoa mikä meni rikki oli näppäimistöpöytä. Korjaus maksoi yhteensä 430€, mutta onneksi minulla oli kattava vakuutus ja jouduin vain maksamaan 95€ itse. Nauratti vähän kuinka kalliiksi yksi kahvikuppi voi koitua. Tietokone on jo ollut valmiina viikon mutta en ikinä saanut aikaiseksi käydä keskustassa. Kivaa huomata että täällä blogissa on vielä käynyt päivittäin ihmisiä, vaikka viime oikeasta postauksestani onkin jo melkein kuukausi. Ajattelin palata vielä bloggaamisen pariin. Pakko myöntää että tuntuu vähän tyhjältä elää ilman sitä :')

Viime aikoina olen käynyt töissä, tehnyt ennakkotehtäviä ja hengaillut kavereiden kanssa. Viime viikonloppuna oli Streat Helsinki katuruokatapahtuma. Olin töissä Ruodolle, eli Marcoksen catering yritykselle. Meininki oli huikea ja meillä oli mitä parhainta työporukkaa paikalla!

Haha, kuten kuvasta näkyy - meillä oli hauskaa! 

Myytiin Steam Buneja ja Ramen keittoa. 

Sunnuntaina oli vähän kylmempi sää. Kuvassa Maya jonka näette sunnuntaina alkavassa Mallikoulu ohjelmassa (AVA) ja Marcos jonka näette tänään Top Chef (Sub) jaksossa. Haha :D ! 





Kuvat: Jussi Hellsten

8 kommenttia:

  1. Ihana postaus pitkäst aikaa, niin hirveet aina jos elektroniikankaa käy kämmei! Miten ennarit sujuu? Mäkin ahkeroin lahden ja lapin tehtävien parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin onkin.. Ennakkotehtävät sujuu ihan ok.. hehe! Lahden tehtäviä täällä myös ;)

      Poista
  2. Ootan kyllä innolla illan Top Chef jaksoa! Ja ihanaa että pitkästä aikaa tuli postaus! Mut niinhän se menee, että hyvää kannattaa odottaa. :-)

    VastaaPoista
  3. Oon käynyt täällä about päivittäin ja meinasin jo luovuttaa mutta onneksi en koska uusi postaus!! <3 ihanaa ronja, ihanaa, vaikka menisikin taas pitkä aika seuraavaan päivitykseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi eii ! Hyvä että jaksoit käydä :) <3

      Poista