perjantai 8. toukokuuta 2015

MATKASUUNITELMIA

… Taas se aika vuodesta kun on aika suunitella kesää ja matkoja. Tänä vuonna ei kuitenkaan mitään yhtä kreisiä kuten pari viikkoa jenkeissä tai kuukausi repun kanssa ympäri eurooppaa. Tänä vuonna mennään perinteisellä viikon rentoututmisreissulla. Mielellään lähtisin pidemmäksi aikaa mutta, en halua laittaa Elmoa niin pitkäksi aikaa hoitoon. Reissuun lähden ystäväni kanssa, jonka tapasin Barcelonassa viime kesänä. Hän lentää Kanadasta tänne ensin josta lennetään yhdessä … Kreikkaan! Käydään tutustumassa eri saariin ja syödään, juodaan, uidaan kokonainen viikko. Hän jatkaa matkaa siitä vielä Italiaan, Portugaliin ja ties minne! Olen niin innoissani. En ole matkustanut viime kesän jälkeen. 

Harmi, että tähän on vielä aika pitkä aika. Onneksi suomen kesä on tosi jees ja onneksi minulla on blogi jonne voin tunkea näitä inspiskuvia kreikasta! Nyt on vielä aikaa päästä "kesäkuntoon" ja suunitella kunnolla että oikeasti saa kaiken mahdollisen irti viikossa. Puhun nyt viikosta, vaikka olen aika varma että matka varmaan venyy kahdeksi viikoksi tai ainakin kymmeneksi päiväksi.




Oh, en malta odottaa. Onko teillä jo suunitelmia kesäksi? 

1 kommentti:

  1. Itseasiassa on suunnitelmissa juurikin kreikan saarihyppely xD onks teillä tarkoituksena varata lennot (esim norwegian tms mahdollisimman halvallaaa) jonnekkin keskeiselle paikalle (esim Kos?) ja sieltä sitten laivalla muille saarille? vai millainen reissu on tiedossa? meillä on ainakin jotain ton suuntaista :D

    VastaaPoista