maanantai 2. maaliskuuta 2015

AJATUKSIA BLOGGAAMISESTA

Tulin tänne tänään kertomaan viimeaikaisia kuulumisia ja fiiliksiä blogista. Ensinnäkin on ollut todella vapauttavaa olla miettimättä tätä blogia ja postauksia viimeisten viikon aikana. Olen päivitellyt instagramiani jonkun verran, mutta enimmäkseen pysynyt vähän loitolla somesta. Olen vaihtanut instagramtilini yksityiseksi ja vaihtanut omaan nimeeni. Pikkuhiljaa yritän päästä eroon ronya "tittelistä". Haluan että jos ihmiset lukevat blogiani niin sitten se on oman nimeni alla. Tämä tulee toivottavasti muuttumaan pian. Toivottavasti on sen takia että, en tiedä haluanko vielä jatkaa bloggaamista. Olen tehnyt sitä vuodesta 2006. Aloitin muotiblogilla jonka jälkeen olen kirjoittanu lifestyle blogia ilman pitään "punaista lankaa". Blogi on toiminut minulle nettipäiväkirjana ja tapana ilmaista itseäni. Blogin kautta olen löytänyt asian mitä haluan tehdä ammatikseni. Kiitos blogini, ja satojen lukijoideni takia olen myös voinut toteuttaa valokuvausjuttuja. Olen päässyt erittäin pitkälle, jopa pidemmälle mitä ikinä luulin blogini vievän minut. Kaikista koulutehtävistä johon kaipasin malleja yms niin lukijat ovat olleet mukana :) Niin siistiä! Siitä että pääsin joskus kauan sitten Cosmolle tähtibloggaajaksi niin minut pyydettiin Street Style valokuvaajaksi. Nämä ovat asioita mitä ei olisi tapahtunut ellei minulla olisi blogia.

Tämän takia minulla on niin vaikea päättää mitä tekisin. Blogi on avannut minulle niin monia uusia ovia. En tiedä olisinko enemmän "hukassa" ilman blogia vai olenko nyt niin hukassa blogin takia? Blogissa esiinnyn nimellä "ronya" ja kirjoitan enimmäkseen pinnallisista asioista. Se ei ole ihan suunta mihin haluan viedä itseäni ja missä haluan olla kun olen jo 20 ja täyttämässä 21. En sano että haluaisin blogata ja kirjoittaa politiikasta yms. Mutta haluaisin viedä itseäni eteenpäin ja tehdä uusia asioita. En vain tiedä otanko blogini siihen mukaan. Mitä mieltä te olette? Haluan kuulla teidän mielipiteitä! After all, kirjoitan tätä blogia juuri sen takia koska tiedän että täällä on tyyppejä jotka ovat olleet mukana ihan alusta saakka! Kirjoitan teidän takia. Tai oikeastaan myös itseni takia heh.

Nyt tekstiä tuli sen verran alkuun että jatkan kuvilla. Nämä ovat kaikki instagramistani viimeisiltä viikoilta.

Elmo (@elmsteri) ja hänen uusi asu, haha! // Kaunis kukkakimppu :) 

Kaikkien Mallikoulu 2015 kokelaiden perheet pääsi katsomaan finaalia, en voi odottaa että pääsen katsomaan sarjaa. Vihdoin tunne että on tulossa jotain fiksua telkusta. // Tänään aamulla. HBL, tuore croissantti ja kahvia. 

Viime maanantain ruokakuvaukset kaivohuoneella - 6 tuntia, huh! // Helsinki by night. Löydettiin ihana näköala spotti eilisen leffan jälkeen. Käveltiin Kinoplatasilta takaisin Kallioon.. 

Pian synttäribreku Fazerilla // Minä ja mummis (mummokuume). 

16 kommenttia:

  1. Minä olen seurannut abidas blogista asti ja toivon todella ettet lopeta bloggaamista! Kirjoitit mistä vain tai kuinka harvoin, ei haittaa kunhan et lopettaisi kokonaan.. Kaikki postaukset kyllä kiinnostaa. Olen samanikäinen kun sinä ja on mielenkiintoista ollut seurata 13-vuotiaasta asti miten joku toinen samanikäinen elää elämäänsä, kun minulla ei kavereita ole. :)

    VastaaPoista
  2. Älä lopeta!�� oon seurannut pian viis vuotta sun blogia, sul on niin erilainen blogi ja oot persoonana niin kiinnostava! + sulla on paras huumorintaju. Joten pliiiiis don't! We need u <3

    VastaaPoista
  3. Täällä toivotaan että jatkat blogin parissa! Voithan kokeilla pitää taukoa ja katsoa millaisia fiiliksiä siitä tulee?
    Mutta blogisi on tällä hetkellä ehkä aidoin ja epähienostelevin blogi, josta itse ainakin kovasti pidän. Blogisi on niin erilainen kuin muut! Toivottavasti jatkat ☺️

    VastaaPoista
  4. Toivon todella että jatkat<3 kirjoita niin harvoin kun tuntuu ja mun mielestä sä et tarvi mitään tiettyä linjaa postauksienkaan suhteen, kirjota vaan mistä millonki tunutuu. Se on oikeestaan ollu ihan mahtava puoli sun blogissa kun ei ikinä tiedä mitä tulee:D Joskus muotiin ja pukeutumiseen liittyvää juttua, joskus ihan vaan kirjottelua omasta elämästä, urheilusta, ystävistä, valokuvaamisesta ja sitten joskus on video jossa kerrot miten cocis pullonkorkilla saa isommat huulet:D

    VastaaPoista
  5. Mäkin toivon, että jatkat! Sun blogi on superhauskaa luettavaa aina ja seuraan mielenkiinnolla sun ja elmon menoja! :) Toki ymmärrän, että joskushan blogista vaan kasvaa ulos, eikä sille voi mitään... :/

    VastaaPoista
  6. Jatka ihmeessä! Sun blogi on niin persoonallinen! Huumori jotain ihan parasta :D oon seurannu sua ihan alusta asti, ikävä tulee jos lopetat :(

    VastaaPoista
  7. Mäkin toivon ettet lopeta!! Sun blogi on paras koska se on oikeesti aito! Et oo niinkun kaikki suomibloggaajat, wnb we heart it kuvilla jne XD sulla on ihan mahtava huumorintaju ja hyviä postauksia:)

    VastaaPoista
  8. Älä pliiiiis lopeta! Sun blogi on aito ja rento. Tämä blogi ei ole täynnä yhteistyöpostauksia, uusien Celine & LV laukkujen esittelyä tai aamupuuron kuvia. Ehdottomasti keep it up! ;)

    VastaaPoista
  9. Olen myös seurannut blogiasi ties kuinka kauan! Täältä saa aina hymyn huulille ja on ehdottomasti yksi lempiblogeistani! Käyn blogissasi usein myös hakemassa inspistä, niin vaateasioissa kuin muutenkin. Oot kaikin puolin todella inspiroiva, parasta huumoria löytyy ja rehellisyyttä! Blogis on ihan huippu, sinä oot ihan huippu! ♥

    VastaaPoista
  10. Odotan usein että postaat uutta, sun pitää alkaa postailla päivittäin! Oon ehdottomasti sitä mieltä että tän kaltaselle suoralle ja ei liian fiinille mut silti erinomaselle blogille on markkinarakoa :D mun mielestä sun kannattaa jo miettiä sun alan ja tulevaisuuden duunien kautta, että tästä on varmasti hyötyä siinä mitä haluat tehdä! Alat vaan panostaa nyt täysillä, kokeile ees:)Tsemiä

    VastaaPoista
  11. Jatka!! Siis ett tajua kuinka paljon hajosin sun tatska viedolle ja samaistuin sun kesäseen reissuun ku käväsit yksin ympäri eurooppaa. Kun on se taito että osaa inspiroida muita ihmisiä niin sitä kannattaa käyttää ja niitä ihmisiä suomen monesti sisäänpäin kääntyneessä kulttuurissa vasta tarvitaankin. Siinäpä sitten itekki vasta kasvaa kun voi inspiroitua toisista ihmisistä ja oman elämän sattumuksista ja sen päälle vielä voi itsekkin antaa jotain takaisin, eli olla jonkun toisen inspiraation lähde. Oliko jo tarpeeksi monta hyvää syytä? ;)

    VastaaPoista
  12. Olinkin jo vähän aavistellut tällasta postausta viime aikojen perusteella kun et ollut enää niin aktiivinen! Mä toivon myös ettet lopettaisi<3 toki ymmärrän et se postailu on aikaa vievää touhua ja jos siitä ei saa itelleen mitään niin onhan se aika turhauttavaa. Mut jos yhtään sulla on mielenkiintoa niin älä lopeta! Nimenomaan pidät vaikka pienen paussin ja sit jatkat kun tulee taas lisää intoa ja muokkaat blogin sellaiseksi mistä itse täs postauksessa puhuit.:)

    VastaaPoista
  13. Hei älä meee, tai viet meiltä kaaikeee-een!! Ethän meee, sä et jättää vaan saa! :) keep up this good work, oot ihan huikea ollu aina! Ei muuta kommentoitavaa :D

    VastaaPoista
  14. Oon lukenu sun blogia ihan alusta asti ja tätä on niin hauska lukea koska sulla on iha paras huumori! älä mee!

    VastaaPoista
  15. Rakastan blogisi aitoutta ja huumoria. Ota taukoa vaikka niin kauan kuin kaipaat ja sit vaikka taas jatka ♡

    VastaaPoista