torstai 5. helmikuuta 2015

VIIKKO

Nyt on kohta kokonainen viikko pyörähtänyt käyntiin uudessa työpaikassa! Näin että jotkut kyselivät missä olen aloittanut. Nyt kun kaikki sopimukset on allekirjoitettu, uskallan kertoa. Yleensä en kerro mistään asioista täällä ennekuin ne ovat 100% varmoja. Aloitin viime tiistaina työn lastenhoitajana. Ystävä yläasteajoilta oli siellä töissä ennen minua mutta lopetti, joten hän vinkkasi minulle työpaikasta. Päivät ovat vain 13-17 joten Elmolle ja minulle jää paljon yhteistä aikaa.

Ollaan tällä viikolla herätty ysiltä, syöty aamiaiset ja juotu aamukahvit kaikessa rauhassa ja joskus 10-11 aikaa käyty tunnin lenkillä. Sen jälkeen olen tullut kotiin hakemaan ulkoiluvaatteet, syöttänyt Elmon ja rauhoitellut että, hän on väsynyt kun lähden kotoota.

Uudessa työpaikassa on mennyt hyvin. Viihdyn erittäin hyvin lasten kanssa! Olen unohtanut miten rentoa ja kivaa se oikeasti on. Tietenkin haastavaa joskus mutta enimmäkseen vaan kivaa. Tähän alle olen koonnut kuvia, joita olen ottanut pitkin viikkoa.

1. Eilen minulla oli nimipäivä! Ja minulla on nyt menossa meikitön viikko. Ainoa mitä käytän on concealeria silmien alle. 2. Elmo sai ensimmäisen rokotuksen, kiitokseksi hän pissasi vastaanoton matolle kun olin maksamassa, hahah. 


3. Hakemassa jauhelihaa Elmolle aamulenkin jälkeen. 4. Marcoksen kanssa syömässä lounasta maanantaina. Kokeiltiin Thai ravintola Korphai Kolmannella Linjalla. Otin Green Curryn tofulla. Niin hyvää. Yksi parhaimmista thairuoista mitä olen syönyt Helsingissä.

5. Leopardi lökät haha. 6.Töölöönlahti taas niin kauniina tänään aamupäivällä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti