perjantai 23. tammikuuta 2015

YÖPOSTAUS

Hello ! 

Tänään olen saanut viimeiset asiat tehtyä minun to do -listalta. Tuntuu niin hyvältä! Sen lisäksi olen saanut siivottua kunnolla ja kävin läpi kuvauskalustoa. Järjestin kameralaukut, putsasin linssit ja opettelin uusia tekniikkoja salamalla. Siitä oli niin pitkä aika kun viimeksi edes koskin salamaan. Huomenna minulla on kahdet kuvaukset, heti aamulla kuvataan Kaivohuoneen keittiöllä vähän ruokajuttuja jonka jälkeen menen lastensairaalalle kuvaamaan Kahdesta Yksi tempausta. Hauskaa!

Juuri nyt en saa ollenkaan unta. Mikä on ihan hyvä. Olen odottanut tällaista iltaa/yötä. Tuntee itsensä niin inspiroiduksi että ei ole aikaa nukkua. Tällaisina hetkinä saa parhaat ideat ja esimerkiksi kuvien muokkaaminen on hauskinta puuhaa. Uskaltaa kokeilla enemmän uusia juttuja. Juuri nyt minulla on työn alla Flounce lehden yksi editoriali, joka kuvattiin viime sunnuntaina. Nyt jatkan kuvien muokkaamista ennenkuin minulta loppuu inspiraatio, haha! 

Minä tänään! 

Annos jonka Marcos teki viime viikolla. Jota vähän muokkailin nyt. 

2 kommenttia: