tiistai 30. joulukuuta 2014

THE PAST 24 HOURS.

Hei hei !! 

Eilen Elmo meni hoitoon kasvattajansa luokse. Ajattelin että on parasta että hän on siellä nyt uudenvuoden ajan kun meillä on täällä kotona vieraita Singaporesta (asun tällä hetkellä Marren huoneessa ja he lainaavat huonettani). Elmon kasvattaja on ihana. Hänellä on koti täynnä koiria ja oli ihana nähdä että Elmo pääsi näkemään emoaan ja siskoaan! Mutta koska olin "vapaalla" eilen niin pääsin lähtemään viettämään Marcoksen 23-vuotispäivää. Ennen sitä olin vanhempieni luona viettämässä veljeni 23-vuotispäivää. He ovat syntyneet samana päivänä ja samana vuonna, hassua! Oli hauska ilta ja tänään olo on ansaittu, niin kuin kaikki yleensä sanovat.

Tämän päivän olen viettänyt Marcoksen kanssa. Syötiin ensin lounaaksi pastaa jonka jälkeen nukahdettiin molemmat kolmeksi tunniksi, jonka jälkeen käytiin hakemassa pizzaa. Darrapäivä at it's best, haha. 

Pikkunakkini joka on oppinut hyppäämään sohvalle, ja nukkuu jalkapäädyssä. Aamulla kuitenkin herään siihen että hän on siirtynyt nukkumaan ihan viereeni. Olen yrittänyt opettaa häntä nukkumaan lattialla omassa sängyssään, mutta nyt kun nukun sohvalla niin se ei vaan toimi.. Anyway, niin ikävä häntä jo nyt. En voi odottaa että hän tulee takaisin kotiin! // Veljeni syntymäpäiväkakku. Delicious! 


Eilisen autoselfie. 

Nämä kaksi kuvaa myös eiliseltä. Toisessa kuvassa minä ja Linda joka oli myös Marcoksen synttäreillä. Love her ! 


5 kommenttia:

  1. Voisitko joskus tehdä postauksen reilistä? Kun etkös sellaisella ollut joskus kesällä jos oikein ymmärsin? :) vinkkejä ja semmoista!

    VastaaPoista
  2. Sullahan on nyt ollu pari välivuotta? :) Mä oon ollu koko syksyn välivuodella enkä oo oikeesti saanut mitään aikaseksi... olisko sulla mitään vinkkejä et mitä sä suosittelet välivuodella/vuosilla tehtävän? Ja mitä oot ite aatellu tehdä nyt keväällä ja sit ens vuonna? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Joo, tämä on minun toinen vuosi kun vietän välivuotta. Viime vuonna tein kolmea eri työtä. Olin koulunkäyntiavustajana, tarjoilijana ja samalla tein aika paljon kuvaushommia Cosmolle. Jaksoin koko talven mutta keväällä tuli vastaan ja olin lähellä Burn Outia. Tajusin siis että mun on pakko ottaa iisimmin. Tänä vuonna olen oikeasti vain ottanut iisisti. Tehnyt sen verran töitä että pärjään ekonomisesti mutta oikeasti vain pitänyt huolta terveydestäni. Ensi vuonna haen ehdottomasti kouluun :)

      TSEMPPIÄ!!

      Poista
    2. Ja niin, palaan vielä viime vuotiseen. Tein paljon töitä eli minulla oli myös varaa matkustaa paljon. Joten sitäkin tein :-)

      Poista