sunnuntai 3. helmikuuta 2013

WEEKEND

Hello :) Makaan sängyssä puolikuolleena viikonlopun jälkeen. Oltiin molemmat päivät ulkona! Ei fiksua. Perjantaina oltiin Suolassa, siellä oli paljon tuttuja ja hyvä meno! Vietin koko lauantaipäivän sängyssä, oli niin väsynyt olo. Illalla olisin niin voinut jäädä kotiin nukkumaan mutta Lotalla oli tuparit, ja niitä en voinut missata! Lotta tarjoili skumppaa ja sushia, nam :) Tupareista jatkettiin Tavastian lauantai diskoon! Haha, oli niin outoa olla siellä taas. Hengailtiin siellä todella paljon vuonna 2011, kun oltiin 16-17 vuotitaita. Tavastiaan oli silloin helppo päästä ilman henkkareita, hehe. Mutta eilen tavastialla oli ihan ookoo meno. Olin vaan niin väsynyt että en tehnyt muuta kun istunut haha.. Mutta myöhemmin sain jostain (?) en tiedä mistä, jonkun energiapurkautumisen, tanssin ja riehuin ja sen lisäksi lähdin vielä jatkoille. Joten menin taas nukkumaan joskus kuudelta. Not good, not good.


Eilinen asu, takki on Mangosta !



Oltiin tyttöjen kanssa Lotan uudessa kämpässä. Meillä oli niin hauskaa! Meitä oli perus yläaste porukka koolla, eli "tytöt" joita niitä kutsun :) Muisteltiin kaikkia vanhoja aikoja ja en voi muistaa milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon. Lotta tarjoili meille kaikille skumppaa, kakkua ja sushia :) yummie!




Kuvia LaDista..


Mozzarellapizza & gt :) yum

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti