keskiviikko 21. toukokuuta 2014

GOOD VIBES

Oh, olen niin iloinen kokoajan. Tuntuu että kaikki vaan menee putkeen. Ensinnäkin olen SUPER innoissani kaikista kesän matkoista. Iho menee kananlihalle kun edes mietin asiaa.

Toiseksi, kämppä asiat näyttää todella lupaavilta. Olen saanut kolme eri kämppätarjousta keskustasta joissa on ihan törkeen halpa vuokra (halvin on 430€?!). Ollaan nimittäin luopumassa tästä asunnosta myöhäisintään elokuussa.

Kolmanneksi, duunia riittää! Huomiselle mulla on kolme kuvausta (KOLME!!!) kaikilta eri yhtiöiltä. Ihan hullua. Olin niin peloissani kun päätin lopettaa koulunkäyntiavustajan hommat, mutta nyt tuntuu paljon paremmalta. Olen oppinut että pitää vain kuunnella itseään. Jos olisin kuunnellut kaikkia muita en olisi ikinä päässyt näin pitkälle.. Luulin aina että "Believe in yourself" on maailmain klisein sanonta, mutta ei ole. Se on todistettu nyt pariin otteeseen :-) !

Neljänneksi, mulla on salikortti ja pääsen vihdoin treenaamaan. Joka saa minut tuntemaan supernaiseksi, haha. Tänään aamulla nostin poikaystäväni ilmaan, joka painaa ainakin 150kg, hahah ei ihan. Mutta ennen se on tuntunut siltä. Älkää kysykö miksi nostin. Tuli joku hepuli. Anyway, tänään taas salille - YAY! 

Viimeiseksi, ulkona on vihdoin lämmintä! Ei tarvitse enään palella - paras tunne ikinä

6 kommenttia:

  1. Var i stan ha du hitta kämppän?:) flyttar ni me marcos eller flyttar du ensam?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas Linja, Mariegatan och Stora Roban :) Ja flyttar med Marcos, men får se fö han gjorde just ett erbjudande av en lägenhet så vi kanske flyttar dit sen!

      Poista
  2. hei! voisitko kertoa mistä kannattaa vuokra-asuntoja katsoa netistä Helsingistä. Onko jotain vinkkiä tai muuta? Miten itse olet saanut näitä tarjouksia asunnoista? Oletko laittanut hakemusta vai onko tutun tuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse löysin tämän nykyisen kämpän ihan oikotie.fi:stä. Nuo tarjoukset sain vuoden odotettuani Svenska Litteratur Samlingenilta :)

      Poista
  3. Hahah anteeks jos inhoot tätä kysymystä, mut minkä nimisii ne hampaidenvalkaisujutut oli joita käytit/käytät? Auttoks ne sun mielestä hyvin ja kauan se tulos kestää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten muistit että olen valkaissut hampaat :D apua, siitä on jo 5 vuotta! Whitestrips oli tuotteen nimi, ja todellakin auttoi! Ei tarvinnut käyttää koko kuuria edes loppuun. Nyt käytän Pepsodent White Now hammastahnaa pelkästään!

      Poista