torstai 24. huhtikuuta 2014

HEALTHY STUFF




Tätä smoothieta nautiskelen samalla kun teen töitä laptopilla. Ihanaa tehdä kotoa töitä! Kerroinko muuten että lopetin koulunkänytiavustaja työt? En tainnut kertoa.. Anyway, tuntuu hyvältä kun jää aikaa kaikkeen muuhun. Pitkästä aikaa pystyn keskittymään omaan hyvinvointiin, treenaamiseen ja valokuvaukseen. Huomaatte varmaan myös että blogissa näkyy paljon enemmän postauksia?

Työ ei sinäänsä vienyt paljon aikaa, päivät alkoivat vasta kello 9, ja loppui kello 14. Työ vain imaisi kaikki voimat, ja kun pääsin kotiin, en saanut mitään tehtyä.

Nyt olen päässyt joka päivä tekemään jotain mistä itse tykkään. En ole pakottanut itseäni menemään työhön joka ei oikeastaan kiinnostanut ollenkaan. En ymmärrä miten aikuiset ihmiset pystyvät monta kymmentä vuotta tekemään työtä, jota he inhoavat. Olin ihan hajalla joka aamu kun tiesin että kun menen töihin, en tule oppimaan mitään uutta. Tai että mitään uusia haasteita ei ole vastassa.

Tänään käyn viemässä avaimet kouluun, jossa olin töissä. Vaikka olenkin lopettanut siellä kuukausi sitten. Samalla saan vielä heittää hyvästit kivoille opettajille, joiden kanssa tein töitä :) Vähän on kyllä ikävä opettajahuoneen kahvitteluja, mutta parempi näin!

Ihanaa päivää kaikille! Ulkona paistaa aurinko, muistakaa nauttia siitä :) 

3 kommenttia:

  1. Munkin isosisko oli kouluavustajana, kuuntelin ja hämmästelin aina miten rankkaa hommaa, voin vain kuvitella. Sisko päätyi kuitenkin opiskelemaan luokanopettajaksi, mutta onhan se ihan eri asia ja paljon palkitsevampaa/haastavampaa varmasti :) Onko suunnitelmia hankkia toista työtä avustajanhomman tilalle?

    http://luova-mieli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no luokanopettaja onkin ihan eri hommaa! siinä pääsee itse suunittelemaan, ja toteuttamaan. En ole vielä hankkinut toista työtä. Teen pari vuoroa viikossa töitä tarjoilijana, ja valokuvauskeikkoja :) Ensi vuodeksi haluaisin ehdottomasti "oikean" työn, jolla olisi jotain tekemistä valokuvaamisen kanssa... Pakko vain alkaa panostamaan siihen vielä enemmän!

      Poista
    2. Niin totta siina saa pitää kaikkia lankoja käsissään :) okei, ihan hyvä ottaa välillä rennomminkin, usein oon hämmästellyt kuinka jaksat kun sulla on niin kiireinen arkirytmi!
      Oot tosi hyvä valokuvaamaan ja sulla on siitä niin paljon hyvää kokemusta, että uskoisin sun varmasti saavan töitä siltä saralta. Vaikka luovien alojen työt onkin tosi haettuja ja kiven alla.. mutta sulla on ainakin potentiaalia, onnea työnhakuun!

      Poista