tiistai 7. tammikuuta 2014

THAILAND PART 1

Yksi elämäni parhaista reissuista 

Matkustimme vähän ympäri, käytiin Krabilla, Phuketissa ja Phi Phi saarilla joten teen kolme erillistä postausta. Kaikista on niin paljon kerrottavaa että ne ei mahdu yhteen postaukseen. 

Eli matkamme alkoi kun lennettiin Helsingistä Phukettiin. Maailman ärsyttävin lento. 10 tuntia huutavien lasten kanssa. Mutta kun tiesi että paratiisi odotti perillä niin se ei tuntunut niin pahalta :) 

Saavuimme perille 15:00 paikallista aikaa. Meillä oli valmis lentokenttäkuljetus odottamassa, mikä oli mukavaa. Hotellimme sijaitsi Kata Beachillä, mutta ei suinkaan lähellä rantaa. Vaan 2 km rannasta keskellä moottoriatietä, haha (ei ihme että saatiin pakettimatka niin halvalla!). Hotellilta piti aina ottaa taksi rannalle/keskustaan. Ekat päivät hengailtiin vain Kata Beachillä, käytiin syömässä, otettiin aurinkoa ja totuteltiin kuumuuteen. Käytiin myös checkaamassa Patong Beach ja Karon Beach. Patong oli järkyttävä bailumesta täynnä ladyboyseja ja pingpong showeja.  Näistä kolmesta rannoista Kata Beach oli kyllä kivoin. 

Me ei kuitenkaan viihdytty siellä niin hyvin. Siellä oli ihan liikaa lapsiperheitä ja myyjiä. 

Suunnattiin siis aina tälle rannalle, joka näkyy kuvassa. Rannan nimi oli Kata Noi, ja sijaitsi toisella puolella kukkulaa Kata Beachiltä. Ihanat isot aallot ja ei niin täynnä. Turkoosivesi + valkoinen hiekka.

Hotellihuoneen parvekkeelta. Meillä oli kivat näkymät merelle + Big Buddhalle.

Käytiin laittamassa mani+pedit. Olin niin innoissaan kun huomasin että kynnet, vesipullo ja meri matchasivat yhteen :'D Tämä kuva on myös otettu Kata Noi Beachiltä. 


Girls night in thailandstyle.. 

Yksi hauskimmista bileilloista. Tavattiin pari etelä-afrikkalaista kundia Daniel & Carl, jotka olivat niin hauskoja että heistä olisi voinut tehdä oman komediasarjan :D Niiden kanssa vietettiin myös jouluaatto Krabilla, siitä lisää seuraavassa postauksessa!  


Parin päivän jälkeen käytiin pienellä snorklausreissulla Phi Phi saarilla. 

Phi Phi was amaziiiing. Mutta snorklausreissu oli niin floppi, tämän jälkeen vuokrattiin aina private longtail boatit. Sillä tavalla sai itse päättää mihin haluaa jäädä snorklaamaan ja kuinka kauaksi aikaa. Tuona päivänä käytiin vain käväisemässä Phi Phi saarilla, myöhemmin mentiin sinne pariksi yöksi, joka oli matkan kohokohta :) 

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Oon jo ootellut sun postauksia!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, nyt on ollut vähän taukoa :) inspis mennyt bloggaamiseen mutta yritän saada sen takaisin..

      Poista
  2. Jee yhdyn ylläolevaan anonyymiin!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa niin huippu reissulle !! (:

    http://miakaroliina.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista
  4. paljonko oli lentojen hinta phukettiin? :) ja olivatko ne äkkilähtölennot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lento+hotelli valmismatka tjäreborgilta (äkkilähtö 1kk ennen) oli 940€ lentokenttäkuljetuksineen :)

      Poista