maanantai 15. heinäkuuta 2013

MY CLOSEST FRIENDS

Tällaisia postauksia tehdään ihan liian harvoin joten nyt menen vähän pintaa syvemmälle ja kerron mun parhaimmista ystävistä, miksi he ovat niin läheisiä minulla ja kaikki heidän hyvät puolet. Ystävät tekevät minusta sen kuka olen, ja ilman niitä en voisi kuvitella elää. Minulla on laaja ystäväpiiri ja kaikki ovat yhtä tärkeitä mulle, mutta tässä mun neljä puolisoa, jonka kanssa jaan kaiken.

Aloitetaan Mayasta johon tutustuin vuonna 2007, kun aloitettiin samalla luokalla vuonna ylä-asteella.

Maya oli henkilö jonka kanssa käytiin yhdessä läpi vaikeimmat teinivuodet. Vedettiin ekat kännit, kirjoitettiin tyhmää blogia, riehuttiin, meikattiin.. Perus, te kyllä tiedätte :-P


Meidän yhteisen blogin vanha header. HAH! 

... Kun Maya meni eri lukioon kuin muut kaveripiiristä, meidän tiet erosivat hetkeksi, mutta palasi onneksi yhteen taas. Nyt ollaan molemmat vähän aikuisempia ja Maya on yksi kultasimmista henkilöistä ketä tiedän. Ei ikinä haluaisi kenellekkään pahaa, ja Mayan kanssa voi puhua ihan kaikesta, ja hän oikeasti kuuntelee. Mayalla on aina jotain fiksua sanottavaa. 

Maya ja minä tänä päivänä :)

Voisin kirjoittaa kaikista henkilöistä monta sivua tekstiä mutta jätetään lyhyeen ja siirrytään seuraavaan kaveliin eli reduun (reetta)! Reetan oon tuntenut jo vuodesta 2004 asti. Hauskin tarina on miten me tavattiin. Olin ruoholahdessa Marren kanssa ulkona, tekemässä kärrynpyöriä, kun Reetta tuli ja kysyi "osaatsä tehä arabialaisen?" (Reetta osasi, muistaakseni mä en). Sen jälkeen alettiin hengailla ja puhua cheerleadingistä. Kun olin menossa kotiin Reetta kysyi jos voidaan nähdä samaan aikaan, samassa paikkaan huomenna. Sen jälkeen mentiin aina ulos "leikkimään" Cheerleadingiä kun ei ollut treenejä. Oltiin tuolloin siis molemmat Funky Teamissa, mutta eri joukkueissa :D  

Mua ja Reettaa ollaan luultu monta kertaa siskoksiksi, ja me ollaan kyllä pidetty aika hauskaa sen kustannuksella ja huijailtu ihmisiä. Reetan ja mun suhde on myös vähän kuin siskoksilla. Nuorempina (ja vieläkin välillä) kilpailtiin monista asioista. Reetta haluaa aina voittaa no matter what, ja minä vanhempana ja viisaampana annan hänen aina voittaa (läppä redu). 


Reetalla on maailman paras huumorintaju, ja välillä on lähellä että kusen housuun kun naurattaa niin paljon. Parasta on että kaikki ei tajua sitä, mutta mun ja redun huumorintaju menee niin hyvin yhteen. Muistan vielä kun oltiin saman pituisia, haluttiin molemmat malliksi/kuvaajiksi/meikkaajiksi joten oltiin aina jossain kuvaamassa toisiamme. Reetta meikkasi, mä lainasin iskän hienoa järkkäriä ja sitten vaan poseerailtiin. Miten kävikään.. Redusta kasvoi 180 senttinen malli ja musta tuli valokuvaaja :D Hauskinta oli kun olin töissä vielä Paparazzilla lisäsin Redu niitten listoille ja samalla mun ottamia valokuvia redusta razzin nettisivuille. Ihania muistoja!













"Siskokset" vuonna 2013 :) 

Nyt siirrytään seuraavaan tytskyyn eli... Little P !!! En tiedä edes mistä aloittaa, tuntuu että olisin tuntenut Pian koko elämäni mutta ollaan vasta tunnettu vuodesta 2006. Ystävystyttiin kuudennella luokalla. En edes muista miten ja miksi, oltiin eri luokilla ja ala-asteella kaikki vain hengaili omien luokkalaisten kanssa. Yksi päivä vaan puhuttiin mesessä ja sovittiin että vois kesällä lähteä yhdessä kesäleirille. Siitä se sitten alkoi: meidän romanttinen tarina, haha. Se kesä hengailtiin koko kesän yhdessä, nukuttiin samassa sängyssä ja jännitettiin mitä ylä-aste tuo tullessaan.



..Valitettavasti ylä-aste toi mukanaan paljon draamaa ja meidän välit erosi hetkeksi silloin. Mutta Pia on ihan paras koska meillä molemmilla on maailman paras leffa ja tv-sarja maku. Kaikki meidän läpät ja jutut perustuu johonkin frendit jaksoon tai leffaan, haha. Aina kun me heitetään jotain Chandler ja Joey läppää, kukaan muu ei tajua paitsi me kaksi. Ja me seistään aina kippurassa kun naurattaa niin paljon.


Hyvä esimerkki: viimeisin kuva minkä Pia on laittanut mun seinälle facebookkiin :D haha.. 


Pia ja minä tallinnassa vuonna 2010. Tämän mahtavan reissun lisäksi ollaan käyty yhdessä Maltalla (Let's push our beds together) ja Tukholmassa. Pia on maailman fiksuin ihminen ihan vain näin btw. Välillä ärsyttää että ihminen tietää niin paljon enemmän mutta Pia jaksaa aina tsempata tällaista amista ja uskottelee että kyllä mä pärjään oikeassakin elämässä, haha!

Last but not least, vuokraemäntäni Loulou! 




Tapasin hänet ensimmäistä kertaa UV 2007. Lotta oli aika pahis, hän poltti ja tiesi paljon enemmän kaikesta kun kukaan muu. Lotta opetti mut ja Pian polttamaan tupakkaa puskien takana, haha.... Thanks. Noei. Mutta Lotta oli kyllä kunnon badass kun häneen tutustuin. Kesti monta vuotta ennen kuin oltiin Lotan kanssa ihan sujut. Meillä oli alussa vähän rocky roadia, mutta ihan vain sen takia koska ollaan molemmat sekopää oinaita. Nyt kun ollaan asuttu yhdessä niin ollaan yhdessä huomattu että miten pelottavan samanlaisia me ollaan joissain jutuissa. Me syytetään horoskooppiamme siitä!


Lotta on niin ihana koska on yhtä sponttaani kuin minä. Me keksitään yhdessä mitä tyhmimpiä juttuja mutta samalla me toteutetaan ne myös. Me ei ajatella minuuttiakaan pidemmälle. Hyvä esimerkki oli meidän viime kesäinen Ayia Napa matka. Oltiin vähän hiprakassa kun ostettiin matka mun iphonelta. 10 tuntia myöhemmin seistiin lentokentällä boarding passit kädessä.

Lotalle voi myös kertoa mitä tahansa, mutta jos häntä ei oikeasti kiinnosta juttu hän voi sanoa "ronja mua ei oikeesti kiinnosta että mitä sun unessa tapahtu, voitko olla hiljaa" - törkeästi, mutta se juuri tekee Lotasta Lotan, haha :D

Mutta kun Lulun kanssa käy hyvän keskustelun, niin sen jälkeen jää niin hyvä fiilis. Voi unelmoida kaikista tulevaisuuden jutuista ilman että kumpikaan meistä alkaa väittämään vastaa esim. raha-asioissa. Lotan motto on: "Rahaa tulee ja menee, ostetaan!" tai "Aikaa voi järjestää jos haluaa". Kaikki vaikuttaa niin helpolta kun juttelee lotan kanssa, sen takia siitä tulee hyvä fiilis!

Tänne loppuun vielä tällainen kuva: 

Marre ei kuulu tähän postaukseen, koska hän ei ole vain ystävä, vaan enemmän kuin perheenjäsen! Olen tuntenut tämän tytön jo vuodesta 1999. Tavattiin tarhassa kun olin 5-vuotias ja marre 4-vuotias. Vaikka me ei nähdä niin usein, niin meidän välit on pysynyt aina samanlaisina. Ainoa mikä on muuttunut on meidän kulmakarvat (TEAM UNITED EYEBROWS). <3 lovelovelove

5 kommenttia: